Valvira kiistää ohjanneensa Kelaa. Kela kertoo kuitenkin sopineensa linjauksistaan Valviran kanssa. Saamamme tiedon mukaan Kela muutti linjaustaan Valviran viranomaisen antaman suullisen tiedon jälkeen.
Kuten olemme blogissamme todenneet useita kertoja, Valvira on vaihtelevilla perusteluilla kieltäytynyt myöntämästä psykoterapeutin nimikkeen koulutuksestamme, joka täyttää lainsäädännön vaatimukset (terveydenhuollon ammattihenkilöasetus 2a§ 1120/2010). Samaan aikaan Valvira on hyväksynyt koulutustamme suppeampia psykoterapeuttikoulutuksia. Kun yksi koulutuksen hylkäämisen syy kumotaan, Valvira vetoaa uuteen syyhyn.
Oikeusmurha on kohdistunut myös niihin koulutuksestamme valmistuneisiin, joilla on jo psykoterapeutin ammattinimike. Luitte oikein. Yksilöpsykoterapiaan tähtäävään koulutukseemme on osallistunut myös perheterapeutteja, joilla on aikaisemmasta perheterapiaan suuntautuneesta koulutuksesta Valviran myöntämä psykoterapeutin ammattinimike. Koska näillä henkilöillä on jo psykoterapeutin ammattinimike, heidän ei tarvitse hakea enää tätä nimikettä Valviralta. Näiden henkilöiden kohdalla on puuttunut ainoastaan Kelan myöntämät oikeudet kuntoutuspsykoterapian toteuttamiseen.
Moni perheterapeutti on käynyt myöhemmin myös yksilöpsykoterapian koulutuksen. Aikaisemmin tähän riitti vuoden lisäkoulutus, jonka pohjalta moni tänä päivänä työskentelevä perhepsykoterapeutti toteuttaa myös Kelan kuntoutuspsykoterapiaa. Nykyisin Kela vaatii tähän perheterapeuteiltakin yhtä pitkän koulutuksen kuin kaikilta muiltakin.
Vuoden 2018 alkupuolelle asti Kela myönsi psykoterapeuttikoulutuksemme suorittaneille perheterapeuteille (siis psykoterapeuteille) oikeuden yksilöpsykoterapian toteuttamiseen. Valviran ryhmäpäällikkö, varatuomari Maarit Mikkonen antoi Kelan viranomaisille 9.3.2018 suullista tietoa koulutuksestamme. Tämän suullisen tiedon perusteella Kela muutti välittömästi linjaustaan, ja lakkasi myöntämästä yksilöpsykoterapian oikeudet koulutuksemme suorittaneille perhepsykoterapeuteille.
Niiden muutaman perheterapeutin ja psykoterapeutin kohdalla, joille kuntoutuspsykoterapian oikeudet oli jo myönnetty, Kela aloitti Mikkosen antaman suullisen tiedon perusteella välittömästi näiden oikeuksien kumoamisen prosessin. Kela kehotti näitä psykoterapeutteja päättämään käynnissä olevat kuntoutuspsykoterapiat. Kela siis aikoi keskeyttää useita käynnissä olevia kuntoutuspsykoterapioita kokeneilla psykoterapeuteilla.
Tämä keskeyttämisprosessi saatiin pysäytettyä kouluttajamme lakimiehen avulla. Oikeuksien peruminen olisi rikkonut useita lakipykäliä. Tästä huolimatta 9.3.2018 jälkeen koulutuksestamme valmistuneille perheterapeuteille ei ole myönnetty yksilöterapian oikeuksia.
Voimme vain kuvitella, miten varsinkin kuntoutuspsykoterapiassa olevat asiakkaat kokivat tilanteen, jossa he olisivat joutuneet Kelan käskystä keskeyttämään psykoterapiansa. Pahimmillaan he olisivat psykoterapeuttipulan vuoksi jääneet kokonaan ilman psykoterapiaa, toisin sanoen ilman tarvitsemaansa hoitoa. Toisena vaihtoehtona asiakas olisi joutunut kenties vaihtamaan jollekin paljon kokemattomammalle ja suppeammin koulutetulle, Kelan hyväksymälle psykoterapeutille. Ja kuten jokainen ymmärtää, psykoterapiassa terapeutin vaihto ei ole yksinkertainen prosessi silloin, kun luottamusta on alkanut syntyä omaan psykoterapeuttiin. On perusteltua todeta, että Kela vaaransi potilasturvallisuutta.
Jokaisen viranomaisen on toimittava itsenäisesti oman lainsäädäntönsä puitteissa. Kelalta saatujen sähköpostien perusteella se on kuitenkin sopinut käytännöstä Valviran kanssa. Näin on ilmoittanut suunnittelija Virpi Palomäki sähköpostissa. Palomäki kertoo myös lakimiehen Heidi Giss-Hannikaisen käsitelleen asiaa. Kun asiaa on kysytty sähköpostitse Valviralta, johtaja Jussi Holmalahdelta, Holmalahti korostaa Kelan olevan itsenäinen toimija. Holmalahti toteaa lisäksi, ettei Valviralla ole ollut missään vaiheessa halua vaikuttaa Kelan toimintaan. Holmalahti kieltäytyy keskustelemasta asiasta enempää, koska vastaukset saattavat hänen mukaansa päätyä sosiaaliseen mediaan.
Mitä tästä pitäisi ajatella? Holmalahden alainen, ryhmäpäällikkö Maarit Mikkonen, joka myös median kautta kuulutti omaa näkökantaansa psykoterapeuttikoulutuksestamme vuosina 2017 ja 2018, antoi saamamme tiedon mukaan suullista tietoa koulutuksestamme Kelalle 9.3.2018. Tämän jälkeen Kela muutti linjaustaan perheterapeuttien osalta. Mikkosen tapa käyttää toimittajia omien näkemystensä esiintuomiseen ei jätä paljoa tulkinnanvaraa. Hän toi omia näkemyksiään esille ennen yhtäkään lainvoimaista päätöstä, mitä viranomaisella ei ole oikeutta tehdä. On vaikea nähdä tässä muuta motiivia kuin vaikuttaminen yleiseen mielipiteeseen ja tuleviin oikeusasteiden päätöksiin.
Ja nyt meidän pitäisi uskoa Valviran johtajaa Jussi Holmalahtea, kun hän toteaa, ettei mitään ohjausta ole tapahtunut Kelan suuntaan Valviran puolelta. Ei edes hänen silloisen alaisensa Maarit Mikkosen 9.3. 2018 suullisen tiedon annossa, vaikka Mikkonen tätä ajankohtaa ennen ja jälkeen toi kantaansa aktiivisesti esille mediankin kautta ja vaikka Kela toteaa, että linjauksesta on sovittu Valviran kanssa. Ja vaikka Kelan linjaus perheterapeuttien osalta muuttui tämän ajankohdan jälkeen.
Kuten todettu, jokaisen viranomaisen on toimittava itsenäisesti omista lainsäädännöistään käsin, mitä Kela ei nyt näytä tekevän. Yhdellä viranomaisella ei ole oikeutta pyrkiä vaikuttamaan toisen viranomaisen toimintaan. Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun Valvira on ottanut kantaa ohjaten toisen viranomaisen toimintaa. Nyt olisi korkea aika perata Valviran toiminta ja sen kytkökset muihin viranomaisiin – sekä muistuttaa muita viranomaisia heidän omista velvollisuuksistaan toimia itsenäisesti.
Kelan velvollisuus on omana toimenaan selvittää koulutuksemme asianmukaisuus. Kela ei ole noudattanut tätä velvollisuutta.