Valvira on jälleen keksinyt uuden tavan kiertää EU:n Tuomioistuimen ratkaisua ja uuden tavan tehdä oikeudellisesti selkeästä tilanteestamme monimutkaisen ja sekavan.
Ennen kielteistä päätöstä päätöksen saajalle annetaan kuulemiskirje, jossa päätöksen saajalle annetaan vielä mahdollisuus tuoda omaa kantaansa. Kuulemiskirjeessä yhteydessä olevassa yhteenvedossa on edelleen koulutusta koskevia virheellisiä väittämiä. jotka yliopisto on selvityksissään kumonnut. Valvira kertoo antavansa psykoterapeutin nimikkeen hakijalle mahdollisuuden vielä selvittää koulutusta. Tähän on annettu aikaa noin kuukausi ja dokumenttien tulee olla yliopistomme UWE Bristolin vahvistamia.
Korkein hallinto-oikeus kumosi 2022-2023 vuodenvaihteessa Valviran kielteisiä päätöksiä ja Valviran omat kuvaukset koulutuksestamme. Valvira velvoitettiin selvittämään koulutuksemme yliopistomme UWE Bristolin kanssa. Valviran kertoma vuoden 2023 ”selvitystyö” herättää kysymysmerkkejä.
Yliopistomme UWE Bristol on jo vuosia sitten toimittanut Valviralle tarkat, kymmenien sivujen koulutuskuvaukset, mihin se viittasi myös Valviran vuoden 2023 selvityspyynnössä. Sen sijaan, että Valvira vieläkään nojaisi yliopiston selvityksiin ja noudattaisi KHO:n antamaa kehotusta selvittää epäselvyydet yliopiston kanssa, Valvira vaatii nyt meiltä nimikkeen hakijoilta yliopiston vahvistamia dokumentteja. Valvira esittää uudelleen ja uudelleen oikeudessa kumottuja väitteitä koulutuksestamme.
Valvira on puuttunut koulutuspsykoterapian ja koulutustyönohjauksen menetelmiin. Valviralle on mm. lueteltu kaikki 9 menetelmää, jotka tulevat ilmi yliopiston toimittamista selvityksistä. Valviralta on useasti kysytty: missä menetelmässä ja missä kohdassa menetelmää on epäkohta? Valvira ei vastaa tähän kysymykseen.
Valvira vertaa edelleen itse luomaansa kuvausta koulutuksestamme toiseen psykoterapeuttikoulutukseen, väittäen, että koulutuksemme ei vastaisi suomalaista psykoterapeuttikoulutusta. Helsingin Psykoterapiainstituutti koulutti 300 Terhikkiin rekisteröityä psykoterapeuttia ennen yliopistomme mukaantuloa. Yliopiston mukaantulon jälkeen koulutus ei enää vastaakaan suomalaista psykoterapeuttikoulutusta Valviran mukaan, vaikka samat menetelmät ovat edelleen käytössä.
Olemme saaneet tietää, että samoja menetelmiä on käytetty suomalaisissakin yliopistoissa. Tästä syntyy käsitys, että koulutusten vastaavuuden ongelmana onkin ulkomaalainen yliopistomme, ei koulutuksessa käytetyt menetelmät.
Mutta kuten todettu monta kertaa: Valviran ei edes pidä verrata koulutustamme toiseen koulutukseen, vaan Suomen lainsäädännön vaatimuksiin. Tätä Valvira ei suostu edelleenkään tekemään. Valviran viranomainen Maarit Mikkonen on myös myöntänyt, että Valviran toiminta ei perustu mihinkään säädökseen.
Miten monta tapaa Valvira vielä keksii sekoittaakseen tilannettamme? Tässä vaiheessa on jo selvää, että jonkun muun tahon on laitettava peli poikki ja saatettava ammattioikeutemme käsittely Euroopan Unionin Tuomioistuimen ratkaisun ja EU-lainsäädännön mukaiseksi. Näyttää siltä, että Valvira ei tähän kykene. Kykeneekö ministeriökään tähän? Ministeriössä työskentelee mm. Henna Vidén, jonka toiminnassa herää kysymyksiä esteellisyydestä. Vidén on aikaisemmin työskennellyt Valvirassa ja käsitellyt hakemuksiamme. Nyt hän on ottanut kantaa Valviran toimintaan laillisuusvalvojan roolissa.